Viimeinen päivitys opiskelijalähettiläänä

Joulu on jo ihan kohta ovella, ja blogikin jää nyt joululomalle. Itse asiassa tämä on viimeinen virallinen blogipäivitykseni opiskelijalähettiläänä, sillä työni loppuu nyt tämän vuoden lopussa. Kiitos paljon kuluneesta vuodesta kaikille blogin seuraajille ja työkavereille! Ja ennen kaikkea niille oppilaitoksille ja opiskelijoille, joita pääsin tapaamaan tämän vuoden aikana! Oli tosi mahtavaa työskennellä opiskelijalähettiläänä, mutta nyt on aika siirtyä uusien kuvioiden (= gradun teon) pariin.

Uudet opiskelijalähettiläät aloittavat työnsä ensi vuoden alussa. Kannattaa käydä katsomassa opiskelijalähettiläiden nettisivuilta tai FB-sivulta, keitä uusia kasvoja joukkoon on liittynyt:. Itselläni FB-päivittely jää töiden loppumisen myötä pois, mut blogiin saatan laittaa vielä jotain merkintöjä. Ainakin on mielessä vielä pari juttuideaa, jotka jäivät tänä vuonna toteuttamatta.

Vuoden aikana sain myös pari sellaista kysymystä, joihin en kerennyt aiemmin perehtymään blogissa. Ajattelinkin koota nyt kyseiset kysymykset ja vastaukset tähän blogipäivitykseen. Jos suomen kielen opiskelu tai äidinkielen ja kirjallisuuden opettajakoulutus kiinnostaa, niin otan kyllä mielelläni kysymyksiä vastaan myöhemminkin. :)

Eli tässä muutama lukiolaisia mietityttänyt kysymys:

1. Jos haluan äidinkielenopettajaksi, onko sillä väliä, onko pääaineeni suomen kieli vai kirjallisuus? Miten suomen kielen ja kirjallisuuden opiskelu eroaa toisistaan?

Tämä on hyvä kysymys, sillä siihen hakuoppaat eivät kovin helposti pysty vastaamaan. Sanotaanko näin, että muodollisen pätevyyden kannalta pääaineella ei ole erityisemmin väliä: suomen kielen ja kirjallisuuden opiskelijat saavat saman äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan pätevyyden. Äikänopeopiskelijat käyvät myös samat pakolliset kurssit suomen kielestä, kirjallisuudesta ja kasvatustieteistä, jotka muodostavat huomattavan osan perus- ja aineopinnoista.

Pääaine vaikuttaa kuitenkin siihen, mihin asioihin opiskelija perehtyy syvällisemmin opinnoissaan, sillä syventävät opinnot ja suurimmat opinnäytetyöt (kandidaatintutkielma ja gradu) tehdään omaan pääaineeseen. Tämä ei välttämättä näy opiskelijan omassa opetustyössä tai työllistymisessä, sillä esimerkiksi peruskoulussa ja lukiossa äikän ja kirjallisuuden opetus keskittyy lähinnä perustietojen hallintaan. Voi kuitenkin olla, että esimerkiksi S2-alalla suomen kielen syventävistä opinnoista voi olla suurempaa hyötyä kuin kirjallisuuden syventävistä opinnoista, kun taas sanataideopetuksessa tms. kirjallisuuden opinnoista voi olla enemmän hyötyä. Pääainetta valitessa kannattaa siis miettiä, mitä muita mahdollisuuksia pääaine avaa tai sulkee.

Oppiaineina suomen kieli ja kirjallisuus ovat hyvin erilaiset, vaikka toki yhtäläisyyksiäkin löytyy. Oma kokemukseni on, että suomen kielessä asioita opiskellaan "järjestelmällisemmin" ja enemmän kontaktiopetuksen muodossa, mikä tarkoittaa myös suurta läsnäolopakkojen määrää. Suomen kielen opinnoissa voi joutua myös opettelemaan melko paljon erilaisia termejä ja muotoja ulkoa, mikä ainakin osalle opiskelijakavereissani on ollut melkoinen järkytys. Suomen kieleen verrattuna kirjallisuuden opiskelu tuntuukin "vapaammalta", sillä monet opiskeltavista kursseista saa valita itse, läsnäolopakkoja on vähän ja kursseilla keskitytään melko laajoihin kokonaisuuksiin. Kääntöpuolena tässä on kuitenkin se, että opiskelijan on itse otettava suuri vastuu siitä, että hän oikeasti oppii kursseilla jotain ja pystyy erottamaan kaiken informaation seasta  olennaisimmat tiedot. Itselleni tämä tuotti ensimmäisinä vuosina vaikeuksia, mikä oli osasyy siihen, että vaihdoin pääaineekseni suomen kielen kolmannen vuoden alussa.

Pääaineen valintaa ei kannata kuitenkaan liikaa murehtia ennen opintojen aloittamista. Pääaineen voi nimittäin helposti vaihtaa myöhemminkin, kuten oma esimerkkini osoittaa. Toisinaan vasta käytännön kokemus osoittaa, kumpi aine, suomen kieli vai kirjallisuus, on itselle parempi vaihtoehto.

Tässä vielä selvennyksenä, miten äikän opinnot rakentuvat.

2. Onko (Jyväskylän) yliopistossa yhtään luovan kirjoittamisen opintoja?

Tämä oli hiukan hankala kysymys, sillä en  ole itse ehtinyt opintojeni aikana miettimään kirjoittamisen opintojen aloittamista. Otin kuitenkin yhteyttä erääseen kaveriini, joka on perehtynyt kirjoittamiseen opiskeluun perusteellisemmin. Häneltä sain tiedon siitä, että Jyväskylän yliopistossa on kirjoittamisen maisteriohjelma, johon kaikki kirjallisuuden kanditutkinnon suorittaneet voivat hakea. Jyväskylän yliopistossa ei siis ole erillistä kirjallisuuden oppiainetta. Täältä löytyy lisää tietoa tuosta maisteriohjelmasta: https://www.jyu.fi/hum/laitokset/taiku/opiskelu/kirjoittaminen

Ystäväni oli kuitenkin sitä mieltä, että Jyväskylän yliopistossa kirjoittamisen opinnot ovat melko teoriapainotteiset eikä itse luovaa kirjoittamista välttämättä ole kovin paljoa. Hänen mukaansa Turun yliopisto on keskittynyt enemmän luovaan kirjoittamiseen ja sen tutkimiseen, joten kannattaa pitää sekin vaihtoehto mielessä, jos luova kirjoittaminen yliopistotasolla kiinnostaa.

Lisäksi ystäväni muistutti minua Oriveden Opistosta, jossa nimenomaan on keskitytty itse luovaan kirjoittamiseen ja omien kirjoittamistaitojen kehittämiseen. Oriveden opistossa opiskeleminen on käsittääkseni maksullista, mutta ilmeisesti ruoka ja majoitus sisältyvät hintaan. Monet tutuistani ovat opiskelleet Oriveden Opistolla ja olleet tosi tyytyväisiä vuoteensa siellä. Ystäväni mukaan opisto antaa myös hyvän pohjan kirjallisuuden opintoihin yliopistossa. Oriveden Opistoon voit tutustua täällä: http://www.orivedenopisto.fi/

Olen myös huomannut, että jo pelkästään taideaineiden opiskelu voi vaikuttaa positiivisesti omaan kirjoittamiseen. Itse ainakin arvostan luovaa kirjoittamista ja kirjallisuutta aivan eri tavalla nyt yliopistossa kuin lukiossa. On myös hienoa, että olen opintojen kautta päässyt tutustumaan lukuisiin luoviin ja taiteellisiin ihmisiin, joiden lahjakkuudesta saatan toisinaan inspiroitua itsekin. :)

Luovaa kirjoittamista tämäkin: eräs runo Vakiopaine-baarin vessan seinällä.

3. Onko mahdollista/realistista opiskella useampaa (= yli kahta) sivuainetta yliopistossa?

Tämä kysymys nousi esille parissakin keskustelussa, joita kävin lukiolaisten kanssa. En itse ole paras henkilö vastaamaan siihen, sillä olen itse tyytynyt suosiolla vain kahden sivuaineen, kirjallisuuden ja kasvatustieteiden, opiskeluun. Kysyin kuitenkin omalla FB-seinälläni, onko yliopistossa mahdollista suorittaa kolmea sivuainekokonaisuutta ja jääkö silloin aikaa muulle kuin opiskelulle. Kuusi ihmistä vastasi tähän, ja heidän vastauksensa oli lähes yksimielinen: kyllä, on hyvinkin mahdollista ja kyllä, aikaa jää muullekin. Pari äikänopekavereistani oli esimerkiksi opiskellut historiaa ja pitkää draamakasvatusta muiden aineiden ohella, toinen heistä vieläpä opeharjoittelun ohessa. Näiden vastausten perusteella voisikin sanoa, että kolmannen sivuaineen lukeminen ei ole mikään ongelma.

Toisaalta kysymykseen annetuissa vastauksissa kävi myös ilmi se, että sivuaineiden määrä riippuu aina opiskelijasta ja myös valituista sivuaineista. Jotkut opiskelijat ovat tehokkaampia ja/tai "vähemmän vaativia" kuin toiset, ja myös oppiaineiden työmäärä voi vaihdella. On myös muistettava, että yksi opiskelija ei millään pysty kaikkeen, eli väistämättä joistain tavoitteista tai suunnitelmista voi useamman sivuaineen opiskelun vuoksi joutua luopumaan. Eräs opiskelija kitetty asian osuvasti tällä tavalla:

- - Tosin sivuaineen takia gradun aloitus lykkääntyi, ja pelkkään graduun keskittyminen ei ole nyt harmi kyllä mahdollista. Kolmannen sivuaineen takia suunnitelmiini ei oo myöskään mahtunut esim. vaihtoa. Kolmas sivuaine on siis tarkoittanut kohdallani joidenkin asioiden priorisointia ja toisten asioiden lykkääntymistä alkuperäisistä suunnitelmista ja tavoitteista.

Kyse on siis hyvin pitkälti siitä, miten asiat laittaa tärkeysjärjestykseen. Esimerkiksi itselleni asioihin perehtyminen ja kiirettömyyden tunne ovat opinnoissa tärkeitä, joten kolmas sivuaine olisi voinut tuottaa liikaa stressiä.

Pitää kuitenkin vielä selventää näin lopuksi, että periaatteessahan yliopistossa on mahdollista opiskella mitä tahansa oppiaineita miten paljon tahansa, jos vain sivuaineoikeudet sen sallivat. Sivuainekokonaisuuteen vaaditaan kuitenkin oppiaineen perus- ja aineopinnot, mikä tarkoittaa käytännössä 60 opintopisteen eli noin yhden vuoden työmäärää. Joissakin oppiaineessa sivuaineopiskelijoille kuuluu myös kandidaatintutkielman teko, joten ihan kevyesti sivuainekokonaisuudet eivät ilmesty opintosuorituksiin.

***

Tässä edellä siis vielä hiukan infoa yliopisto-opiskelusta ja suomen kielen ja kirjallisuuden opinnoista. Toivottavasti niistä on hyötyä niille hakijoille, jotka kyseisten asioiden kanssa pähkäilevät. Nyt siirryn itse joululoman viettoon ja pidän hetkisen ajan taukoa kaikesta opiskeluun liittyvästä.

Hyvää joulua ja rentouttavaa uuttavuotta kaikille!

Vastauksia, lukiolaisten kysymyksiin, osa II

Tässä jatkoa eiliseen postaukseen:

Miksi valitsit kyseisen alan?

Sara: IT on kaikkialla. Ilman sitä ei oikein nykymaailmassa pärjätä, työllisyysnäkymät ovat erinomaiset ja suuntautuminen mahdollistaa valtavan paljon erilaisia uramahdollisuuksia. Oma pääaineeni kognitiotiede on tosi kiinnostavaa ja poikkitieellistä, sekä sopii tällaiselle pehmonörtille.

Maiju: Olen ihan pienestä lapsesta lähtien ollut kiinnostunut kielistä ja kirjallisuudesta. En oikein pysty kuvittelemaan, että tekisin työtä, joka ei jollain tapaa liittyisi kyseisiin aiheisiin. Äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan työ kiinnostaa minua erityisesti vaihtelevan työkuvan ja sen ihmisläheisyyden vuoksi. Uskon myös, että äidinkielen opettajille riittää työtä tulevaisuudessakin.

Ovatko opinnot vastanneet odotuksianne? Onko opiskelu ollut mielenkiintoista?

Sara: Jotkut asiat ovat olleet tosi helppoja ja jotkut vastaavasti tosi vaikeita. Opiskeluja aloittaessani en tiennyt oikeastaan yhtään, mihin soppaan olen lusikkaani työntämässä. Etenkin kognitiotiede on niin mielenkiintoista, etten usein edes huomaa käyttäneeni yhtäkkiä viittä tuntia johonkin yhteen asiaan.

Maiju: Itse ajattelin ennen yliopistoon tuloa, että joudun olemaan koko ajan nenä kiinni kirjassa eikä minulla olisi muuta elämää kuin opiskelu. Tämä osoittautui turhaksi ennakkoluuloksi, sillä olen kyllä löytänyt yliopistossa aikaa vapaa-ajalle ja harrastuksille, jopa enemmän kuin lukiossa. Suomen kielen ja kirjallisuuden opiskelu on lisäksi ollut sen verran mielenkiintoista, ettei opiskelu ole missään vaiheessa tuntunut pakkopullalta. Yliopistossa opiskelija voi syventyä haluamiinsa asioihin, mikä tuo lisää motivaatiota opiskeluun.

Onko opiskelu helpompaa/haastavampaa kuin ajattelit?

Olemme molemmat sitä mieltä, että yliopistossa opiskelu on paljon helpompaa, kuin etukäteen oletimme. Kun oma ala tuntuu kiinnostavalta, opiskelu ei aiheuta hampaiden kiristystä tai päänsärkyä ja kurssit on mahdollista päästä läpi hyvillä arvosanoilla. Kukaan ei yliopistossa oleta, että osaat kaiken jo etukäteen.

Mikä on parasta opiskelussa?

Akateeminen vapaus. eli vapaus valita, mitä, miten ja milloin opiskelee, itsensä sivistäminen, kansainväliseen tiedeyhteisöön kuuluminen, opiskelukaverit, rento opiskelijaelämä sekä opiskelija-alennukset. On myös ihanaa, ettei kaikkina aamuina (= suurimpana osana aamuista) tarvitse herätä ennen auringonnousua.

Pääseekö opintojen jälkeen helposti alan töihin?

IT-alalla ja suomen kielen opetuspuolella työllisyysnäkymät ovat hyvät. Töitä voi usein tehdä jo opiskelujen ohessa.

Miten korkeakouluopinnot eroavat lukio-opinnoista?

Vapautta ja vastuuta on enemmän. Siihen, mitä opiskelee ja mihin asioihin haluaa syventyä, voi vaikuttaa enemmän. Yliopistossa jatketaan teorialinjalla, mutta yliopistossa on myös paljon projektiluontoisia opintoja, joissa pääsee toteuttamaan itseään enemmän.

Miten ruokailu tapahtuu korkeakoulussa?

Tämä on hyvin tärkeä kysymys! KELA tarjoaa korkeakouluopiskelijoille ateriatukea, minkä vuoksi lounas opiskelijaravintolassa maksaa opiskelijakortilla noin 2,60 €. Yliopiston kampusalueella on monia hyviä opiskelijaravintoloita, joissa voi käydä päiväsaikaan myös viikonloppuisin syömässä. Ruokailu tapahtuu muuten samalla tavalla kuin lukiossa, mutta lopuksi maksetaan ateria.

Vastauksia lukiolaisten kysymyksiin, osa I

Olemme tehneet opiskelijalähettiläs-Saran kanssa muutaman vierailun Äänekosken lukiolle. Lukion abit jättivät meille lukuisia kysymyksiä yliopisto-opiskelusta, joihin vastaamme nyt blogeissamme. Tässä tulee ensimmäinen osa vastauksista, huomenna seuraa toinen osa.

Onko opiskelu maksullista?

Suomessa opiskelu on ilmaista eli lukukausimaksuja ei ole. Jokaisen lukuvuoden alussa täytyy kuitenkin maksaa ylioppilaskunnan jäsenmaksu, noin 100€, jotta saa opinto-oikeuden. Samalla rahalla saa myös terveydenhuoltopalvelut ja alennuksia esimerkiksi matkustaessa junalla tai bussilla.

Oppimateriaalit, eli muistiinpanovälineet, kansiot, luentolehtiöt ynnä muut sekä kirjat ja luentomonisteet, jotka tahtoo itselleen, täytyy ostaa. Lähes kaikki kirjat löytyvät kuitenkin myös kirjastosta.

Pärjääkö opintotuella? Mihin rahat riittää ja mihin sitä menee?

Opintotuella eläminen on mahdollista mutta vaatii aika suunnitelmallista rahankäyttöä. Suuri osa tuesta menee asumiseen ja syömiseen. Sara on kirjoittanut opiskelijan kokonaisvaltaiseen selviytymisoppaaseen postauksen rahankäytöstä.

Onko opiskelija-asuntojen löytäminen vaikeaa?

Pääsääntöisesti kaikille löytyy asunto Jyväskylästä. Kesällä on kuitenkin enemmän asunnonhakijoita, joten kannattaa olla nopea asunnonhaussa eli lähettää hakemus heti, kun saa tiedon opiskelupaikasta. Kortepohjan ylioppilaskylä ja KOAS tarjoavat edullisia opiskelijakämppiä. Ensimmäinen asunto ei tule olemaan yksiö, ellei hanki sitä yksityiseltä, mikä on tosi paljon kalliimpaa.

Kuinka aikaavievää korkeakouluopiskelu on?

Riippuu todella paljon opiskelijasta, periodista, kursseista ja oikeastaan kaikesta. Omaan etenemistahtiinsa voi itse vaikuttaa ja opinnot suunnitella omien aikataulujen mukaan. Kannattaa kuitenkin pitää huolta, että vuoden aikana kertyy riittävä määrä opintosuorituksia.

Opiskelu on työtä siinä missä muukin työ, joten siihen pitää varata aikaa. Lähtökohta yliopistokoulutuksessa on se, että opinnot tehdään täysipäiväisesti.

Onko töiden teko mahdollista opiskelun ohella?

Työnteko on mahdollista, kukaan ei kysele miksi luento jäi väliin. Kuitenkin on syytä pohtia, kannattaako työnteko opiskelun ohella. Jos työ vie liikaa aikaa opiskelulta, opinnot todennäköisesti hidastuvat ja valmistuminen viivästyy. Vapaa-aika on myös tärkeää, jotta jaksaa. Liian suuret tulot aiheuttavat opintotuen takaisinperinnän.

Minkälainen olisi normaali työ/koulupäiväsi?

Päivät vaihtelevat hurjasti, harvoin on ihan samanlaisia päiviä. Kannattaa blogiemme kautta tutustua tarkemmin, mitä kaikkea opiskeluumme kuuluu.

Onko vapaa-aikaa (tai omaa aikaa) ollenkaan?

Omilla valinnoillaan voi vaikuttaa paljon siihen, kuinka paljon opiskelu vie aikaa. Itse pyrimme suorittamaan opiskelujutut päivän aikana, jotta iltalla jää aikaa muille puuhille. Joskus tästä joutuu joustamaan, ja toisaalta jotkut päivät ovat kevyempiä. Opiskeluaikana vapaa-aikaa on todennäköisesti enemmän kuin myöhemmin työelämässä.

Kumpi vie enemmän aikaa, amk- vai yliopisto-opiskelu?

Riippuu siitä, mitä alaa opiskelee ja kuinka perusteellinen opiskelija itse on. Amkissa on enemmän kontaktiopetusta ja läsnäolopakkoa, mutta itsenäistä opiskelua ei ole välttämättä niin paljoa. On olemassa myös yliopistoaloja, joissa opiskelu on valmiiksi täysin aikataulutettua (esimerkiksi lääkis). Joillakin aloilla taas lähes kaikki tehdään itsenäisesti tenttimällä ja esseillä. Kun löytää oman alansa, ei opiskelu tunnu edes aikaavievältä, koska aiheet ovat niin kiinnostavia.

Mistä tietää kumman valitsee, amk vai yliopisto?

Ennen koulutuspaikan hakemista kannattaa pohtia näitä kysymyksiä: Mitä haluaa opiskella? Haluaako opiskella suoraan ammattiin vai jonkun alan asiantuntijaksi? Pystyykö opiskelemaan itsenäisesti vai kokeeko olonsa mukavammaksi, kun suurin osa opinnoista on suunniteltu etukäteen? Haluaako tehdä enemmän käytännöllistä vai teoreettista työtä?

Myös koulutusohjelmiin ja työllistymismahdollisuuksiin tutustuminen selkeyttää käsitystä siitä, mikä ala voisi olla itselle sopivin.

Marraskuu: opiskelua ja kotona möllöttämistä

Hei taas!

Tajusin juuri, etten ole pitkään aikaan päivitellyt omia kuulumiasiani tänne blogiin. Ei tässä toisaalta ole mitään kovin erikoista ehtinyt tapahtumaankaan. :D Lähinnä olen vaan opiskellut, opiskellut ja opiskellut ja katsonut hömppäsarjoja tv:stä. Kyllähän sitä on tullut kutsuja kaikenlaisiin rientoihin ja hiukan olisi kiinnostanut uusien harrastustenkin aloittaminen, mutta mutta... Ei jotenkin tahdo enää kunto ja into riittää kaikkeen. Nyt viidennen vuoden opiskelijana arvostan eniten sitä, että pääsen kotiin ajoissa syömään ja nukkumaan.

"Koti on siellä, missä tv on."

No, se mummoutumispäivityksistä. Koska olen viime aikoina viihtynyt kirja ja kynä kädessä, niin pyhitän tämän blogipostauksen tämänhetkisille opinnoilleni. Minulla on tosiaan jo viides vuosi menossa, ja yritän suorittaa tämän vuoden aikana mahdollisimman paljon syventäviä opintoja. Syventävät opinnot ovat meillä vapaasti valittavissa eli olen voinut valita syventävät suomen kielen kurssit täysin oman mieleni mukaan. Ehkä sen vuoksi tulevien kurssien joukko näyttää niin kirjavalta: siihen mahtuu sanastontutkimusta, S2-tutkimusprojektikursseja, sosiolingvistikkaa, monta eri diskurssintutkimuskurssia, dialogista ja sosiokulttuurista kielen tutkimusta... Kunnianhimoisena tavoitteena on myös käydä siinä ohessa kolme venäjän kurssia.

Tällä hetkellä minua työllistää eniten sanastontutkimus. Teen ensinnäkin eräällä kurssilla pientutkimusta siitä, kuinka sanaston monipuolisuus kehittyy yläaste- ja lukioikäisillä S2-oppijoilla. Täytyy sanoa, että tunnen olevani tässä hyvin vieraalla maaperällä, sillä iso osa tutkimustyöstä on kulunut Exceliin naputtelun ja prosenttilukujen laskemisen parissa. Alla oleva kuva havainnollistaa, mistä oikein on kysymys. Tämän projektikurssin lisäksi suoritan myös itseopiskeluna sanaston ja fraseologian kurssin. Tiedossa 400 sivun kirjallisuuskatsaus ja 15 sivun essee, joten pitäisi pikku hiljaa aktivoitua tämänkin asian suhteen.

Kaiken tämän Excel-työskentelyn ja lukemisen vastapainoksi minulla on onneksi myös Kulttuuria kielenopetukseen -kurssi, joka on varmasti yksi mielenkiintoisimmista kielen kursseista yliopistossa. Kurssilla on tarkoituksena pohtia, miten musiikkia, sarjakuvia, elokuvia, pelejä yms. voi hyödyntää opetuskäytössä, ja suunnitella lopuksi kurssin teemaan sopiva opetuskokonaisuus. Tähän mennessä olemme kurssin luennoilla muun muassa tehneet musatietovisoja, lukeneet sarjakuvia ja katsoneet venäläisiä tv-mainoksia, eli kovin ryppyotsaista hommaa tämä kielten opiskelu ei ole. Lopputyön aihe on allekirjoittaneelta vielä vähän hukassa, mutta voi olla, että päädyn hakemaan inspiraatiota tästä:

Ehkä kiinnostavinta tänä syksynä on kuitenkin ollut venäjän opiskelu, jonka aloitin uudelleen parin vuoden tauon jälkeen. Jotenkin ihanaa opiskella pitkästä aikaa uutta kieltä, joka vääntää kielen solmulle ja saa aivot raksuttamaan tuplatempolla. Jos joku päivä opin täydellisesti venäjän takavokaalin ja s-äänteet, niin se ois oikein harashoo! Russian Today -sivustolta löytyy muuten uutinen (26.10.2014) siitä, kuinka kielten opiskelu vaikuttaa aivoihin samalla tavalla kuin suklaa ja seksi. Tälle mun venäjäintoilulle näyttäisi siis löytyvän hyvin luonnollinen syy...

Uusin löytöni tänä syksynä: venäjänkieliset versiot t.A.T.u.:n biiseistä.

Vielä noin kuukausi opintoja jäljellä, ja sitten alkaa joululoma. Pitäisi sitä ennen miettiä vielä jotain gradun aihettakin, ettei pää löisi ihan tyhjää kevään graduseminaarissa. Isosta G:stä sitten lisää juttua myöhemmin, kun olen asian suhteen vähän viisaampi.

Blogihaaste: Viisi rakkainta paikkaa Jyväskylässä

Haastoin itseni ja muut opiskelijalähettiläät kertomaan viisi tärkeintä tai rakkainta paikkaa Jyväskylästä. Tässä oma Top 5 -listani:

Kortepohjan ylioppilaskylä: opiskelija-arkea parhaimmillaan

Kortepohjan ylioppilaskylällä on iso rooli elämässäni, sillä asuin siellä ensimmäiset neljä yliopistovuottani. Aluksi majailin kolmen hengen solukämpässä, kunnes sitten parin vuoden päästä muutin yksiöön. Tältä ajalta on jäänyt mieleen monia hauskoja ja ei-niin-hauskoja muistoja: yömyöhäiset keskustelut kämppisten kanssa, bileitä 20 hengen yksiöissä, yksin asumisen ilo ja vapaus, musiikkia jumputtavat sekopäiset naapurit, kärähtäneen ruoan haju käytävillä, yksiön sinapinkeltaiset kaapit ja vetoisa ikkuna... Sanotaanko näin, että näihin vuosiin mahtuu paljon naurua mutta myös paljon tuskan hikeä ja hampaiden kiristelyä.

Nykyään en enää asu ylioppilaskylän opiskelijakämpässä vaan tilavassa yksiössä erään kivan herrasmiehen kanssa. Kovin kauaksi en kuitenkaan jaksanut muuttaa, sillä postinumero on pysynyt samana. :D

Marraskuinen näkymä Kortepohjan ylioppilaskylästä. Etualalla näkyy Kortepohjan historiallinen Rentukka-baari.

Yliopiston pääkirjasto: kampuksen monitoimitalo

Mitä ikinä elämässäni etsinkään, löydän sen todennäköisimmin yliopiston kirjastosta. Sen lisäksi, että kirjasto on täynnä iki-ihanaisia kirjoja ja tietokoneita, sieltä löytyy myös lounasravintola, kahvila ja ryhmätyötiloja - eli oikeastaan kaikki, mitä toimivaan opiskelija-arkeen tarvitaan. Viime aikoina olen kuitenkin ollut eniten innoissani kirjaston lepohuoneesta. Se on pieni, sängyllä varustettu huone, jossa voi käydä vetämässä päikkärit tai muuten vain pitää lepotauon kesken opiskelu-urakan. En tiedä, mikä taika lepohuoneessa on, mutta nukun siellä aina kuin tukki.

Kirjaston eri kerrokset näytillä.

Yliopistoliikunnan tilat: hyvän fiiliksen tuoja

Teen nyt tässä pienen paljastuksen: ennen kuin tulin yliopistoon, olin vannoutunut (koulu)liikunnan vihaaja ja myös melkoisen huonossa kunnossa. Jos joskus jaksoin juosta kahden puhelintolpan välin, pidin sitä jo suurena saavutuksena. Yliopistoliikunta tarjosi kuitenkin niin monta uutta ja eksoottisen kuuloista liikuntalajia, että jo pelkkä kokeilunhalu sai minut hakeutumaan ryhmäliikuntatunneille. Lopulta ryhmäliikunta vei sen verran mennessään, että kaikkein innokkaimpina kausina olen käynyt 1-2 jumpassa lähes joka arkipäivä. Yliopistoliikunnan tiloihin liittyykin monia hyviä muistoja siitä fiiliksestä, kun olen ylittänyt itseni ja ottanut luulot pois vanhalta ”en minä kuitenkaan 
osaa ” -minältä.

Yliopistoliikunnan liikuntavälinevarasto.

Vapaa-aikatila Lillukka: rakkain biletyspaikka

Lillukka on jokaisen juhlien järjestäjän unelma: tila, jonka voi vuokrata muutamalla kympillä omien opiskelijapippaloiden tai muiden rientojen pääpaikaksi. Ensimmäisen kerran tutustuin Lillukkaan fuksivuonna, kun uskaltauduin piipahtamaan siellä järjestetyissä toogabileissä. Sen jälkeen minua ovat johdattaneet Lillukkaan muun muassa kavereiden synttärit, kavereiden läksiäiset, ainejärjestön Runo & viini -illat sekä satunnaiset harrastuskokeilut. Lillukassa juhlat ovat yleensä astetta parempia, sillä siellä on enemmän tilaa (ja happea) kuin perusopiskelijakämpissä mutta intiimimpi tunnelma kuin baareissa.

Hassut hatut -bileet vuodelta 2013. Itse olin tässä vaiheessa iltaa ehtinyt jo hukata hattuni...

Jyväskylän kirpputorit: shoppailuterapiaa ja uusia ihastuksia

Jos joskus saisin viettää täysin kiireestä vapaan hemmottelupäivän, suuntaisin todennäköisesti ensimmäisenä kirppareille. Vanhojen tavaroiden penkominen ja vaatteiden sovittelu on oudon rentouttavaa ja tulee halvemmaksi kuin ”oikeissa” kaupoissa shoppailu. Kaiken lisäksi ihanien kirpparilöytöjen tekeminen vastaa parhaimmillaan ihastumisen tunnetta, joka saa koko loppupäivän näyttämään aurinkoisemmalta. Onnekseni Jyväskylästä löytyy monia hyviä kirppareita, joissa voi käydä ”terapoimassa” itseään. 

Kuva Suomen Punaisen Ristin kirpputorista, joka sijaitsee aivan yliopiston naapurissa.

Kuinka humanismi pelastaa maailman

Luin eilen Jyväskylän ylioppilaslehdestä Jylkkäristä mielenkiintoisen jutun, jossa kuvataan kahden kirjallisuuden opiskelijan ja fysiikan opiskelijan välistä ”luentovaihtoa” (”Luentovaihdossa järven toisella puolen”, 9.10.2014.). Luentovaihdossa kirjallisuuden opiskelijat kävivät vierailulla fysiikan luennolla ja fysiikan opiskelijat puolestaan kirjallisuuden luennolla, minkä jälkeen opiskelijat kokosivat yhdessä kokeilun herättämiä ajatuksia. Vaikka tekstissä on mielenkiintoisia poimintoja muun muassa eri opiskelijastereotypioista ja alojen välisistä eroista, kiinnitin silti jutussa erityishuomiota erääseen toiseen asiaan: luentovaihtoon osallistuneilla fysiikan opiskelijoilla ei tuntunut olevaan selkeää käsitystä siitä, mikä merkitys humanistisilla tieteillä on. Näin ainakin päättelin fysiikan opiskelijoiden seuraavista kommenteista:

"Onhan taide osa elämää, mutta se on ihmisen luomaa. Kysymykseen, miksi ihminen tekee taidetta, voi psykologia antaa vastauksen." 

"Arvostan humanistisia tieteitä ja pidän niitä tärkeinä, mutta mulle ei ole ilmeistä, miksi niitä tehdään." 

Otin nämä kommentit esille sen vuoksi, etten todellakaan usko kyseisten opiskelijoiden olevan yksin ajatustensa kanssa. Pohdin itsekin toisinaan opintojeni alussa, mitä konkreettista hyötyä esimerkiksi yksittäisten kielenpiirteiden tai taideteosten tutkimisesta on ja tulisiko maailma ilman humanistisia tieteitä toimeen. Pitkällisen pohdinnan perusteella olen päätynyt siihen, että kyllä, on siitä hyötyä ja ei, maailma ei tulisi toimeen ilman humanistisia tieteitä. Uskon, että ilman humanistisia tieteitä maapallo olisi huomattavasti sekavampi ja rauhattomampi paikka asua - ja ihmiset luultavasti paljon onnettomampia. 

Tämän oivalluksen ja Jylkkärin jutun innoittamana päätin koota tähän blogikirjoitukseen, mitä kaikkea Jyväskylän yliopiston humanistisessa tiedekunnassa tutkitaan ja miten humanistiset tieteet ovat mukana parantamassa maailmaa. Teksti on siis suunnattu erityisesti heille, joille humanistiset tieteet ovat yksi suuri kysymysmerkki tai jotka tuskailevat oman "humanistisuutensa" kanssa. :)

Humanismi – kaikkien tiedonjanoisten kaveri

Ennen Jyväskylän humanistisen tiedekunnan esittelyä selvennän vielä, mitä humanistisilla tieteillä tarkalleen ottaen tarkoitetaan. Määritelmä on nyt hiukan epätieteellisesti napattu Wikipediasta: ”Humanistiset tieteet ovat ryhmä tieteitä, joita yhdistää kiinnostus ihmisen toiminnan eri puoliin” (Wikipedia, tark. 24.10.2014) eli esimerkiksi kieleen, historiaan ja taiteeseen.  Toisin sanoen kaikki se, mitä ihmiset ovat joskus sanoneet tai tehneet, voivat päätyä humanistin tutkimuskohteeksi. Humanistisille tieteille on myös tyypillistä, ettei tietoa pyritä ensisijaisesti saamaan tarkkojen lukujen tai laskelmien muodossa, toisin kuin esimerkiksi luonnontieteissä. (Siitä kai johtuu myös se yleinen stereotypia, etteivät humanistit hallitse matematiikkaa...)

Jyväskylän yliopistossa humanistien näkemiseltä ei voi välttyä, sillä humanistisessa tiedekunnassa opiskelee noin 3750 opiskelijaa eli noin neljäsosa (!) kaikista yliopiston 15 000 opiskelijasta. Humanistinen tiedekunta onkin Jyväskylän yliopiston suurin tiedekunta. Tiedekuntaan kuuluu Soveltavan kielentutkimuksen keskuksen lisäksi viisi laitosta, joissa voi opiskella muun muassa seuraavia aineita:

• Historian ja etnologian laitos: historia, etnologia
• Kielten laitos: englannin kieli, latinan kieli, romaaninen filologia (ranska), ruotsin kieli, saksan kieli, suomalainen viittomakieli, suomen kieli, venäjän kieli
• Musiikin laitos: musiikkitiede, musiikkikasvatus, musiikkiterapia
• Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitos: kirjallisuus, taidehistoria, taidekasvatus, museologia
• Viestintätieteiden laitos: journalistiikka, kulttuurienvälinen viestintä, puheviestintä, yhteisöviestintä

(Tiedot humanistisen tiedekunnan verkkosivuilta.)

Humanistinen tiedekunta tekee melko tiivistä yhteistyötä kasvatustieteiden kanssa, sillä esimerkiksi monet kielten, historian ja taideaineiden opiskelijat valmistuvat aineenopettajiksi. Opetustöiden lisäksi humanisteja työskentelee muun muassa erilaisissa asiantuntija- ja hallintotehtävissä sekä tutkimuspuolella. Mutta millaista tietoa humanistiset tieteet sitten tuottavat? Miten humanismi näkyy matti- ja maijameikäläisten arjessa? Mitään tiukan tieteellistä analyysia en pysty tarjoamaan, mutta omien pohdintojeni pohjalta uskallan väittää, että humanistiset tieteet...

...auttavat ihmisiä ymmärtämään toisiaan. Me ihmiset emme ole veistetty samasta puusta vaan eroamme toisistamme esimerkiksi kielenkäytön, kulttuurin ja arvojen suhteen. Mielestäni humanististen tieteiden eräs tärkeimpiä ansioita onkin se, että ne auttavat ihmisiä ymmärtämään toisiaan ja oikaisevat näin mahdollisia väärinkäsityksiä ja ennakkoluuloja. Mitä esimerkiksi tapahtuisi, jos emme osaisi lainkaan vieraita kieliä emmekä tietäisi mitään muista kansoista ja kulttuureista? Voi olla, että ihmisten yhteiselo maapallolla olisi pelkkää epäluuloista kyräilyä ja vihanpitoa.

...suojelevat meitä ”pahoilta vaikutteilta”. Itse olen nyt yliopistossa herännyt siihen, että kielenkäyttö, viestintä ja taiteen tekeminen on paitsi itseilmaisua myös vallankäyttöä ja vaikuttamismahdollisuus. Hyvän esimerkin tästä tarjoavat muun muassa mainokset ja politiikot, jotka pyrkivat saamaan ihmiset puolelleen tarkkaan harkituilla sanavalinnoilla, huomiota herättävällä puhetavalla, edustavalla ulkoasulla yms. Jos kukaan ei tutkisi näitä asioita tarkemmin, voi olla, että olisimme vaikutusalttiimpia esimerkiksi propagandalle ja manipuloinnille ja käsityksemme todellisuudesta voisi olla hyvin vinksahtanut.

...pitävät huolta yhteisestä yleissivistyksestä. Otan tähän esimerkin historian tutkimuksesta: Kuvittele, että historiaa ei enää tutkittaisi eikä opetettaisi. Mistä saisit silloin tiedon esimerkiksi siitä, millaista elämä on ollut sata vuotta sitten? Satunnaisista lehtileikkeistä? Isovanhemmilta? Jos historiaa ei tutkittaisi tai opetettaisi, käsityksesi ihmiskunnan menneisyydestä perustuisi lähinnä siihen, mitä lähipiirisi ihmiset sattuvat uskomaan tai kertomaan. Sama koskee myös muita humanistisia tieteitä: ilman tieteellistä tutkimusta esimerkiksi käsitys yhteisestä suomen kieliopista muuttuisi mahdottomaksi, sillä loppupeleissä jokaisella on omanlaisensa näkemys kielen logiikasta ja säännöistä. Humanistiset tieteet varmistavat siis omalta osaltaan yhteisen yleissivistyksen säilymisen.

...selittävät arkipäivän ilmiöitä. Jylkkärin jutussa opiskelijat pohtivat, mikä merkitys on kirjallisuuden tutkimisella. Eräs kirjallisuuden opiskelijoista vastasi mielestäni kysymykseen hyvin osuvasti: "Kirjallisuus auttaa ymmärtämään ihmisiä paremmin, yhteiskuntaa ja ihmisiä yhteiskunnan jäseninä. - - Tuntuu kaoottiselta, jos kukaan ei tartu taiteeseen, joka kaikkialla koko ajan läsnä ja ihmisille tärkeä ilmiö" (s. 6). Sama ajatus pätee myös muihin humanististen tieteiden kiinnostuksenkohteisiin. Jos kukaan ei tutkisi esimerkiksi mediatekstejä tai kaunokirjallisuutta, voisi sitä verrata siihen, ettei kukaan kiinnittäisi tieteellistä kiinnostusta pihapiirissä näkyviin eläimiin ja kasveihin. Humanistiset tieteetkin ovat siis eräänlaista ympäristön ja luonnon tutkimusta.

...tukevat muiden tieteiden tutkimusta. Oli kyseessä mikä tieteenala tahansa, tutkijat ja opiskelijat ovat kuitenkin loppupeleissä aina ihmisiä. Ja siellä missä on ihmisiä, on myös tarvetta humanistisille tieteille. Humanistisista tieteistä voi olla muille tieteenaloille ensinnäkin epäsuoraa hyötyä muun muassa erilaisten kieli- ja viestintäpalveluiden muodossa. Muut tieteet voivat myös saada humanismista kivan kaverin silloin, kun oman alan tieto ei riitä selittämään kaikkia ilmiöitä. Esimerkiksi politiikan tutkimuksessa voidaan hyödyntää viestintätieteiden tutkimustietoa ja sosiologiassa täydentää tiedollisia aukkoja kirjallisuudentutkimuksella. 

Summa summarum, humanismi rocks! Vaikka humanistista tutkimustietoa ei voidakaan esittää suoraan lukujen tai laskelmien muodossa, on se silti tieteellistä tietoa, joka lisää ymmärrystämme maailmasta ja helpottaa arkielämäämme. Kun siis seuraavan kerran esimerkiksi näet mainoksia tai katsot historiallista dokumenttia, pohdi tätä kysymystä: Näyttäisivätkö nuo mainokset ja dokumentti erilaisilta, jos humanistisia tieteitä ei olisi koskaan syntynyt?

***

Kaikesta hehkutuksesta huolimatta on pakko liittää tähän loppuun Dilpertin näkemys humanisteista:

Dilpert <3

Blogihaaste: Näitä ilman en selviäisi opiskelija-arjesta

Opiskelijalähettiläs Sara haastoi minut ja muut lähettiläät kertomaan viisi asiaa, joita ilman en selviäisi tavallisesta opiskelupäivästä. Valinta on vaikea, mutta tällaisen listan sain aikaiseksi:

1. Aikataulut

Mitä pidemmälle yliopisto-opintoni ovat edenneet, sitä itsenäisemmäksi opiskeluni on muuttunut. Sen vuoksi kalenterini näyttäisi petollisen tyhjältä, ellen laatisi itselleni viikottain jonkinasteista aikataulua ja työjärjestystä. Kokeilin eräänä opiskeluvuotena aikataulutonta elämää, eikä se johtanut kovin hyviin lopputuloksiin: suurin osa ajastani kului netissä surffailuun ja harrastamiseen, mikä kostautui myöhemmin hermoja raastavana stressinä ja deadlinea edeltävinä unettomina öinä. Ei näin.

2. Netti ja tietokone

Surullista ehkä mutta totta: harvassa ovat ne päivät, jolloin en roikkuisi useampaa tuntia putkeen tietokoneen äärellä. Tietokoneesta vieroittautuminen on yliopistossa kohtuullisen hankalaa, sillä useimmat kurssimateriaalit löytyvät netin puolelta ja lukuisten kirjoitustehtävien vuoksi myös Word on kovassa käytössä päivittäin. Täytyy toisaalta myöntää, että melko usein harhaudun etsimään opiskeluinspiraatiota myös Facebookin ja Youtuben puolelta...

3. Liikunta

Liikunta on ehdoton osa arkeani, sillä ilman sitä muuttuisin kiukuttelevaksi ameeba-aivoksi. Kokemus on osoittanut, että tentteihin lukeminen ja esseen kirjoittaminenkin sujuu helpommin, kun pitää pienen happihyppelyn tai jumppatuokion ennen lukuhetkeä. Jyväskylän yliopistossa on onneksi sen verran kattava kuntosali- ja ryhmäliikuntatarjonta, että innostus liikuntaan on ollut helppo löytää. (Lisätietoja liikuntamahdollisuuksista löytyy korkeakoululiikunnan nettisivuilta tai FB-ryhmästä.) Jos taas joinain päivinä hikiliikunta ei maistu, saatan suunnata kaupungille ikkunashoppailemaan tai tehdä pienen kävelylenkin Laajavuoren ulkoilualueella.

Tästä Liikuntarakennuksen ala-aulasta pääsee niin ryhmäliikuntatunneille
kuin kuntosalille. Tilasta saisi vieä totuudenmukaisemman kuvan, jos siihen
lisäisi joukon pingistä pelaavia liikunnanopiskelijoita...

4. Reppu

Yliopiston kampuksella näkee toisinaan tyylikkäitä opiskelijanuoria, joiden vaatteet sopisivat hyvin muotilehtien editorial-kuvauksiin ja jotka ovat valinneet kaikki asusteensa, laukkuja ja koruja myöten, kokonaistyyliin sopiviksi. Itse en ole tällainen opiskelija. Kuljen nykyään lähes joka paikkaan vanhat kirpparivaatteet päällä ja selässä pinkki reppu, jossa säilytän kaikkea tarpeellista ja tarpeetonta, kuten esimerkiksi liikuntavaatteita, kirjoja ja ”kaunistautumisvälineitä” (= harjaa). En jaksa koskaan käydä keskellä päivää kotona, joten lähtiessäni luennolle varaudun myös kaikkiin mahdollisiin iltamenoihin. Pyrkimys tehokkaaseen ajankäyttöön on kuitenkin vienyt minulta kaiken toivon siitä, että voisin koskaan kulkea kampusalueella tyylikkään ja edustavan näköisenä.

5. Ilo

Vaikka stressi ja murehtiminen ovat luonnollinen osa (opiskelijankin) elämää, mielestäni jokaiseen arkipäivään pitäisi silti kuulua jotain iloa – tuli se ilo sitten keskustelusta kurssikavereiden kanssa, hyvästä kurssisuorituksesta tai luennoitsijan käyttämistä meemeistä. Olen itse aikoinaan ollut kohtuullisen kova murehtija, mutta pikku hiljaa olen oppinut näkemään asioiden aurinkoisen puolen ja nauttimaan myös pienistä ”epäonnistumisista”. Nykyään lähes jokaisesta päivästä jää sen verran hyvä fiilis, että menen aina iltaisin hymy huulillani nukkumaan.

Köyhän on pakko repiä ilo irti pienistä asioista, kuten

esimerkiksi internetmeemeistä. Tämä meemi on poimittu 

Jyväskylän yliopiston meemisivulta. Kannattaa käydä 

tutustumassa!

Terveisiä kielikeskuksen harjoittelusta, osa II

Hei taas!

Alkuun viikon "stating the obvious": syksy on nyt täällä. Sen huomaa paitsi sään koleudesta ja palelevista sormista myös siitä, kuinka kaikki yliopiston tilat ovat täyttyneet uuteen lukuvuoteen orientoituvista opiskelijoista. Tällä hetkellä väen paljous tarkoittaa itselleni lähinnä pidempiä lounasjonoja, mutta toisaalta se on myös merkki siitä, että yliopisto alkaa pikku hiljaa herätä eloon kesätauon jälkeen. Pääsee taas näkemään vanhoja opiskelijatuttuja sekä tarkastamaan yliopiston uutta harrastustarjontaa. :)

Syksyn uudet kuviot saavat kuitenkin toistaiseksi jäädä sivuun, sillä jatkan vielä hetken juttua kielikeskuksen työharjoittelusta, tällä kertaa elokuisen kesäkurssin osalta. Kyseessä on siis se sama kurssi, josta mainitsin viime blogipäivityksessä: http://maiju-jy.blogspot.fi/2014/08/hei-blogi-on-viettanyt-nyt-muutaman.html Kurssi päättyi viime viikolla, joten kokosin nyt tähän kurssiajan parhaita paloja. Ja koska sanottavaa on paljon ja tilaa vähän, päätin luottaa tässä tekstissä tavallista enemmän kuvallisen viestinnän voimaan. (Kiitokset muuten kuvista kurssilaisille ja kielikeskuksen sivarille!)

CIMOn suomalaisen nykykirjallisuuden kurssi

Kuten otsikostakin käy ilmi, kyseessä on suomalaisen nykykirjallisuuden kurssi, jonka kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO ja Jyväskylän yliopiston kielikeskus järjestivät tänä vuonna yhdessä. Kurssi on suunnattu ulkomaalaisille suomen kielen pää- ja sivuaineopiskelijoille, ja sen tarkoituksena on sekä vahvistaa opiskelijoiden kielitaitoa että antaa heille mahdollisimman monipuolinen kuva Suomen nykykirjallisuudesta. Lisätietoa CIMOn kesäkursseista löydät esimerkiksi tästä mediatiedotteesta: 

http://www.cimo.fi/ajankohtaista/mediatiedotteet/101/1/lahes_kaksi_sataa_ulkomaalaista_opiskelijaa_opiskelee_kesalla_suomea_2_7_2014

Tänä vuonna kirjallisuuden kurssille osallistui 16 opiskelijaa eri Euroopan maista, muun muassa Venäjältä, Tšekistä ja Liettuasta. Kaikkia opiskelijoita yhdistää se, että he ovat opiskelleet jo useamman vuoden suomea - ja osaavat sitä uskomattoman hyvin. Kurssin opettajina puolestaan ahkeroivat S2-opettaja Heidi ja kirjoitusviestinnän opettaja Elina (kuva alapuolella). Kurssiporukan voit nähdä koko komeudessaan ylläolevasta kuvasta.

Mitäs kurssilla sitten tehtiin? No, luonnollisesti opiskeltiin paljon kirjallisuutta! 

Kurssilla mm. kirjoitettiin luontorunoja...

...tehtiin paljon ryhmätöitä...

...pidettiin puhe-esityksiä...

...ja tavattiin useita mielenkiintoisia kirjallisuusalan ammattilaisia. Kurssin vieraana kävi esimerkiksi kirjailija Hannele Huovi, joka kertoi omasta urastaan kurssiporukalle ja jakoi lopuksi kaikille painokset Höyhenketju-kirjastaan. Tunsin itsekin lähes lapsenomaista riemua, kun sain Huovilta omistuskirjoituksen omaan kirjaani. :)

Toki kurssiin mahtui muutakin kuin pelkkää kirjallisuuden opiskelua. Kävimme esimerkiksi Saarijärven taidemuseolla katsomassa Samuli Heimosen taidenäyttelyä, joka vei ainakin allekirjoittaneen sydämen täysin mennessään. Parasta oli kuitenkin se, että saimme itse taiteilijan paikan päälle kertomaan omasta näyttelystään. Teokset avautuivat ihan eri tavalla sen jälkeen, kun kuulimme Samulilta luomistarinan niiden takana.

Kurssin ohjelmaan mahtui myös erilaisia luontoretkiä, kaupunkisuunnistusta, kahvilavierailuja ja kaikkea muuta mukavaa. Kurssi päättyi hienosti Päijänne-risteilyyn, jonka aikana kurssilaiset pääsivät käymään saunassa ja uimaan Päijänteen vesissä. Itse heittäydyin hyvin epäsuomalaiseksi ja tyydyin vain 10 minuutin saunakäyntiin.

Lyhyesti sanottuna kurssi oli siis täynnä kaikkea mielenkiintoista ja mukavaa: hauskoja ja innostavia ihmisiä, uusia paikkoja ja tapahtumia, perehtymistä suomen kieleen ja kulttuuriin sekä rentoutumista luonnon äärellä. Toisinaan todella mietin, kuinka minulle maksetaan tästä vielä palkkaakin. ;D Toki kurssin aikana työpäivät olivat myös hyvin pitkiä ja kiireisiä, minkä vuoksi oma yksityiselämä hiljeni huomattavasti. Ei ole juurikaan liioiteltua sanoa, että kurssi oli elämäni elokuun viimeiset kolme viikkoa.

Tällä viikolla olenkin sitten saanut totutella elämään kurssin jälkeen. Töissä on kyllä nyt huomattavasti rauhallisempaa, mutta toisaalta myös kirjailijavierailuiden ja retkien määrä on pudonnut minimiin. :D Joinain päivinä myös toivoisin, että voisin tietokoneen sijaan pitää seuraa 16 hengen opiskelijaporukalle. Onneksi kurssilaisten kuulumisia voi aina seurata Facebookissa, missä yhteydenpito opiskelijoiden välillä näyttää yhä jatkuvan. FB-päivitysten perusteella myös Suomi ja suomen kieli ovat pysyneet kurssilaisten mielissä - ja hyvä niin!

Jos muuten haluat tietää enemmän kurssin tunnelmista ja kurssilaisten kielitaidosta, käy vilkaisemassa kurssin omaa blogia: http://villitjavapaat14.blogspot.fi/ Blogiteksteissä kurssilaiset esittelevät ja arvioivat omaa pientutkimustaan, jonka he tekivät kurssin lopputyönä. Tutkimusten aiheita ovat muun muassa Sofi Oksanen ilmiönä, suomalainen fanifiktio ja sateenkaariperheet suomalaisessa kirjallisuudessa. Päädyin itsekin ottamaan osaa erääseen tutkimukseen, sillä kaksi kurssilaista tarvitsi jotakuta puhumaan heidän kanssan yksinäisyyden ja kirjallisuuden välisestä suhteesta. Seuraavasta linkistä voitte tarkastaa, kuinka "laajasti tunnettu kurssisihteeri" huitoo innokkaasti käsiään ja tekee viiltävää analyysiä Tommy Tabermannin runosta: https://www.youtube.com/watch?v=ClOY0olZy0w.

***

Psst! Jos ennusmerkit pitävät paikkaansa, kielikeskukselle otetaan luultavasti S2-puolen työharjoittelija myös ensi vuonna. Kannattaa siis seurata tarkasti sähköpostia ja liittyä heti pikimmiten oman oppiaineen ja ainejärjestön sähköpostilistoille. (Sinne yleensä ilmestyvät tiedot uusista harjoittelupaikoista.) Kannattaa myös ryhtyä suorittamaan S2-opintoja heti ensimmäisinä opiskeluvuosina, mikäli vain kalenteriin jää sen verran tilaa. Siitä voi olla hyötyä myös muiden kesätyöpaikkojen tai vaikkapa sijaistöiden hakemisessa.

Terveisiä kielikeskuksen harjoittelusta, osa I

Hei!

Blogi on viettänyt nyt muutaman kuukauden ajan taukoa. Osittain siksi, että olen jonkin aikaa virallisesti lomalla opiskelijalähettilään töistä, osittain muiden työkiireiden vuoksi. Pääsin nimittäin täksi kesäksi työharjoitteluun Jyväskylän yliopiston kielikeskukselle ja olen toukokuusta lähtien hoitanut siellä kurssisihteerin hommia. Tämä on se uusi hieno kesätyö, josta intoilin jo toukokuussa ja josta kieltämättä olen vieläkin melko innoissani.

Ennen kuin syvennyn tarkemmin kurssisihteerin työn olemukseen, selvennän vielä hiukan, mikä mystinen paikka tämä kielikeskus on. Kielikeskus ei ole mikään kielten laitoksen päämaja, vaikka nimen perusteella niin voisi luullakin, vaan oma erillinen yksikkönsä, joka tarjoaa kielipalveluja koko yliopistolle. Kielikeskus on siis se paikka, jonne kannattaa hakeutua, kun haluat parantaa espanjan/venäjän/ranskan/tms. taitojasi ja suorittaa pakolliset kieliopinnot alta pois. Silloin EI ilmoittauduta kielten laitoksen kursseille tai haeta kielten sivuaineopiskelijaksi (kuten allekirjoittanut melkein fuksivuonaan teki).

Kielikeskuksen fyysinen sijainti on Oppio-rakennuksessa, aivan Seminaarinmäen ytimessä. Itselleni Oppio oli pitkään vain jokin random talo yliopiston alueella, jonka aikanaan kuvittelin jopa toimivan eräänlaisena museona. Oli melkoinen yllätys huomata tänä vuonna, kuinka paljon elämää ja erilaisia ihmisiä tuon rakennuksen sisälle mahtuukaan.

Oppio-rakennus aurinkoisena kesäpäivänä.

Mitäs se sitten tällainen kurssisihteeri tekee? No, lyhyesti sanottuna, lähes tulkoon kaikkea mahdollista. Päätehtävänäni on huolehtia erään kesäkurssin käytännön järjestelyistä, eli esimerkiksi kurssibudjetin seuraamisesta ja iltaohjelman järjestämisestä, ja avustaa kielikeskuksen S2-opettajia opetusmateriaalin laatimisessa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että saatan yhtenä päivänä surffata netissä tarjousten ja tapahtumien perässä, toisena juosta kaupungilla matkaesitteitä ja ääninäytteitä hakemassa ja kolmantena ohjata kuuntelumateriaalien nauhoituksia. Koska työni kielikeskuksella on samaan aikaan myös työharjoittelu, on jokainen työtehtävä elävä esimerkki siitä, mitä kaikkea opettajan työhön mahtuu itse luokkahuonetyöskentelyn lisäksi. Oma työni ja työkavereideni seuraaminen onkin opettanut minulle, että tarpeen vaatiessa opettajasta kuoriutuu sekä Googlen ihmisvastine, ääninäyttelijä, Word-ekspertti, varainhoitaja että elävä paperisilppuri.

On kuitenkin yksi työtehtävä, joka nousee kaikkein keskeisimmäksi nykyisessä työssäni: sähköpostiviestien lähettäminen. Eipä ole ollut tähän mennessä yhtäkään työpäivää, jolloin en olisi ainakaan muutamaan ihmiseen tai yritykseen ottanut yhteyttä sähköpostitse. Toisinaan sähköpostiviestittelyn korvaavat puhelinsoitot, jos s-posteihin ei ala kuulua riittävän ajoissa vastausta. Jos siis sähköpostin lukeminen aiheuttaa sinussa näppylöitä ja ventovieraille soittelu ahdistaa, kannattaa harkita useamman kerran sihteerinä työskentelyä. Tai ainakin kannattaa valmistautua siihen, että sähköpostin ja puhelimen kanssa on pakko ystävystyä ennemmin tai myöhemmin.

Tällä hetkellä työpäivät ovat erityisen kiireisiä ja vaihtelevia, sillä järjestelemäni kurssin opiskelijat saapuivat viikko sitten Suomeen ja olen yrittänyt parhaani mukaan esitellä heille Jyväskylää ja suomalaista kulttuuria. Tällä viikolla kävimme muun muassa kesäteatterissa, kiertoajelulla ja kampuskierroksella, ensi viikolla olisi luvassa muun muassa saaressa vierailu ja baarikierros. Ei siis mitään raskaimpia työtehtäviä, mutta siitä huolimatta otin nyt perjantaina viikonlopun ilomielin vastaan. Kerron sitten myöhemmin, millaista ohjelmaa ja tehtävää kurssin ajalle mahtui ja mitä kaikkea minulle tarttui mukaan tästä kesätyökokemuksesta. Annan myös vinkkejä siihen, miten kielikeskuksen työharjoitteluun voi hakea ensi vuonna.

Nyt kuitenkin unohdan hetkeksi kaikki työasiat ja keskityn todelliseen elämääni eli A Song of Ice and Fire -kirjojen lukemiseen. Yli 5000 sivun mittaiseen kirjasarjaan koukuttuminen oli ehdottomasti suurin vikatikkini tänä kesänä.

PS. Onnea muuten kaikille uuden opiskelupaikan saaneille! Toivottavasti fuksivuodestanne tulee vauhdikas ja viihdyttävä. ;)

Muutama sananen Kajaanista (ja muuta mukavaa)

Tutustumiskierros stailistiopiskelijoiden 

luokkaan. Tila suorastaan huusi peiliselfien

ottamista.

Hello hello! Kajaanin reissulta palattu ja vapun jälkeisestä hälinästä pikku hiljaa palauduttu. Tämän vuoden opinnotkin alkavat olla yhtä rästitehtävää vaille paketissa, joten kohta voi hyvällä omallatunnolla siirtyä kesän viettoon. Täytyy sanoa, että kulunut lukuvuosi on ollut kyllä aivan mahtava: olen päässyt vihdoinkin kokeilemaan oman alan hommia, oivaltanut amatööriteatterin hienouden, työskennellyt erään suomen kielen oppijan yksityisopettajana, tutustunut lukuisiin hienoihin ihmisiin ja erityislaatuisiin persooniin sekä oivaltanut entistä selkeämmin, että opettaminen on se mun juttuni. Opiskelijalähettiläänä työskenteleminen on luonnollisesti ollut myös eräs vuoden kohokohtia. ;)

Ennen kuin sanon kokonaan bye bye tälle lukuvuodelle, palaan vielä hetkeksi huhtikuiseen Kajaanin reissuun ja opetusharjoitteluuni Kainuun ammattiopistossa. Opettajaopinnoissa yhden harjoittelupaikoista saa valita itse, ja koska eräs perheenjäsenistäni asuu Kajaanissa, päätin ottaa hetkeksi etäisyyttä jyväskyläläiseen koulumaailmaan ja suunnata harjoittelun ajaksi kohti pohjoista. Voin kertoa, että kyseinen valinta ei kaduta yhtään. Minut otettiin ammattiopistossa lämpimästi vastaan, ja maisemanvaihdos oli hyvää vaihtelua Jyväskylän tuijottamiseen urautuneelle mielelleni. (Ainoastaan työhaastatteluiden sopimisen kanssa tuli pieniä ongelmia vastaan...)

Välituntiaktiviteetteja ammattiopistossa: bilistä, pingistä

ja pöytäjalkapalloa.

Suurin osa harjoittelustani kului koulun toimintaan tutustuessa ja oppitunteja seuratessa, mutta pääsin myös pitämään muutaman oman oppitunnin. Opetin muun muassa kielenhuoltoa metallialan ja graafisen viestinnän opiskelijoille ja päädyin myös sattuman oikusta sijaiseksi stailistiopiskelijoiden vuorovaikutuskurssille. (Elämäni ensimmäinen sijaiskokemus!) Arvelin (ja pelkäsin) etukäteen, että amikset olisivat melkoisia ”gangstoja” lukiolaisiin verrattuna, mutta pelko oli kyllä täysin turha. Pikemminkin ammattiopiston nuoret vaikuttivat melko ujoilta ja kiltin oloisilta opiskelijoilta. Edes kielenhuollon tankkaaminen ei aiheuttanut tunneillani vastarintaa, kuten etukäteen ounastelin. Päinvastoin, metallialan opiskelijat näyttivät jopa innostuvan kehittämästäni kielioppipelistä ja mittelöivät parhaimmasta tietämyksestä asiaan kuuluvalla kilpailuhengellä.

Kajaanin harjoittelu olikin hyvä opetus siitä, kuinka omat ennakkoluulot kannattaa pyrkiä aina tilaisuuden tullen häivyttämään. Nyt viimeisimmän opetusharjoittelun jälkeen minulla on sellainen fiilis, että voisin opettaa ammatillisella puolella siinä missä lukiossa tai peruskoulussakin. Äikkä on kuitenkin aina äikkää ja kouluopetus kouluopetusta, oli oppilaina sitten ylioppilaskirjoitukseen suuntaavia lukiolaisia, työelämään valmistautuvia amislaisia tai suomen kieleen totuttelevia S2-oppijoita. Välillä kerrataan innokkaasti pilkkusääntöjä ja runousoppia lähes euforisessa mielentilassa, välillä taas sekä opettaja että oppilaat itkevät yhdessä oppiaineen tuskaisuutta.

Omat uramahdollisuudet alkavat siis tässä pikku hiljaa selkiytyä, ja nyt tuntuu hitusen verran kevyemmältä suunnata ajatukset kohti graduvuotta. Myös jokavuotinen kesätyöblues poistui hiljattain päänsisäiseltä soittolistaltani, sillä onnistuin kuin onnistuinkin hankkimaan itselleni kesätyötä. Ja vieläpä omalta alalta! Minkälaista kesätyötä, siitä kerron ehkä lisää myöhemmin. Näin etukäteen voin vihjaista, että S2-opetuskokemuksestani ja rakkaudestani sähköpostiin on kyseisessä työssä paljon hyötyä...

Murretutkija sisälläni on haltioissaan!

Vielä lopuksi on pakko liittää mukaan kuva, jossa yhdistyy kaksi mahdottoman upeaa asiaa: kainuulainen elämänasenne ja yritysten nimeämiskulttuuri. Jotain kainuulaisesta hengestä tuntuu lapsuudessa tarttuneen minuunkin, sillä lähes kaiken elektroniikan suhteen olen samoilla linjoilla kyltin kanssa: laite kuin laite käy. Ei aina tarvitse hifistellä!

PS. Vinkki kaikille opettajan aluille: hankkikaa itsellenne pelikortit. Kätevä apuväline esimerkiksi ryhmien jakamisessa ja uusien pelien suunnittelussa.

Viimeistä viedään, opeopinnot!

Terveisiä täältä sairaspedin pohjalta! Muakin on näemmä alkanut vaivata tunnollisen työntekijän syndrooma, sillä sairastuin nyt tässä viikolla aivan järkyttävään flunssaan heti opiskelukiireiden hellitettyä. Aikaisemmin ei hirveästi olisikaan ehtinyt sairastaa, sillä viime viikot on kuluneet melko tehokkaasti mm. oppituntien suunnittelun ja rästitöiden tekemisen parissa.

Olen kohta loppusuoralla neljännen vuoteni eli ns. ”opeharkkavuoden” kanssa*. Tämän vuoden jälkeen minulla ei ole enää pakollisia kasvatustieteiden opintoja (= opeopintoja) vaan keskityn lähinnä suomen kielen syventäviin opintoihin ja gradun tekoon. Siirtymä gradun tekoon voi olla aika tuskallinen, sillä tämänvuotisiin opeopintoihin on kuulunut paljon ryhmätöiden tekoa ja käytännönläheistä työskentelyä, yksinäisen pänttäämisen sijaan. Vaikka välillä jatkuva ryhmätyöskentely, palavereissa istuminen, aikataulujen sopiminen yms. tuntuukin väsyttävältä,  alan kuitenkin kaivata opeopintojen ihmisläheisyyttä viimeistään sitten, kun tahkon kolmatta päivää jotain viisisataasivuista tutkimusopasta läpi pelkkä kynä ja luentolehtiö seuranani.

(*Olen lähes koko tämän vuoden opetusharjoittelussa, mistä tulee nimitys ”opeharkkavuosi”.)



Kielten opetus on siitä kivaa, että hyvää
opetusmateriaalia löytyy lähes kaikkialta!
Käytin tätä myynti-ilmoitusta esimerkkinä
eräässä S2-kurssin tehtävässä.

Ajattelin nyt koota lopun lähestymisen kunniaksi parhaita paloja kuluneista opeopinnoista:

 

1.       Opetusharjoittelu



Onkohan olemassa yhtään opeopiskelijaa, joka ei olisi innoissaan harjoittelusta? Harjoittelussa pääsee parhaiten näkemään, mitä opettajan työ on käytännössä: tehtävien laatimista, aikataulujen miettimistä, askartelemista, opetussuunnitelman selaamista, palavereissa istumista... Voin kertoa, että itse luokkaopetus on vain pieni osa opettajan arkea.

Itselläni on ollut harjoittelupaikkojen saannissa sen verran tuuria, että olen päässyt vetämään oppitunteja hyvin monenlaisille oppilaille. Syksyllä ehdin opettaa sekä yläasteella että lukiossa, kun taas nyt keväällä olen keskittynyt suomi toisena kielenä -opetukseen ja opettanut lähinnä ei-suomenkielisiä vaihto- ja tutkinto-opiskelijoita. Viikon kuluttua kuluttua alkaa jälleen uusi harjoittelu Kajaanin ammattiopistossa, jossa oppilaitani ovat metallityön ja media-alan opiskelijat. Näin moniin paikkoihin voi siis äikänopena päätyä töihin. :)

2.       Sekaryhmätyöskentely

”Sekaryhmätyöskentely” voi aluksi kuulostaa sanana hiukan epämääräiseltä, mutta käytännössä se tarkoittaa sitä, että eri aineiden opeopiskelijat kerääntyvät yhteen ja pohtivat yhdessä opettajana olemisen ihanuutta ja kauheutta. Sekaryhmien tapaamiset ovat siis niitä eräitä harvoja hetkiä, kun humanistit, luonnontieteilijät, liikuntalaiset ja yhteiskuntatieteilijät kohtaavat toisensa saman pöydän ääressä ja tekevät yhteistyötä keskenään.

Sekaryhmätyöskentely on myös siitä erityinen työskentelymuoto, ettei se ole pelkästään hyödyllistä vaan myös hauskaa. Kun suurin osa ajasta kuluu lähinnä muiden suomen kielen ja kirjallisuuden opiskelijoiden seurassa, on harvinaisen virkistävää päästä välillä kuulemaan, miten matematiikan opinnot sujuvat yliopistossa tai kuinka raskasta on liikunnan opettajaksi opiskeleminen. Parhaimmillaan sekaryhmissä muodostuu niin hyvä ryhmähenki, että sekaryhmätapaamiset tuntuvat enemmän leppoisilta juttelutuokioilta kavereiden kesken kuin varsinaiselta opiskelulta.

3.       Ryhmäkeskustelut

Sekaryhmätyöskentelyn lisäksi meillä on paljon ryhmäkeskusteluja myös äikän opeopiskelijoiden kesken. Meille on esimerkiksi varattu erikseen kalenteriin ns. ryhmäkuunteluaikoja, joiden aikana me keskustelemme omista ja muiden harkkojen pitämistä oppitunneista ja pohdimme muun muassa sitä, miten oppilaat voisi saada innostumaan kieliopista ja millä eri tavoilla asiatekstien kirjoittamista voisi harjoitella. Usein ryhmäkuunteluissa päädytään puhumaan kaikesta mahdollisesta äikän opetukseen liittyvästä, esimerkiksi uudesta opetussuunnitelmasta, äikän opettajien työllistymisestä tai vaikkapa SmartPodin käytöstä. Jos tällaisia ryhmäkeskusteluja ei olisi, monet mielessäni pyörineet kysymykset olisivat jääneet selvittämättä tai vaihtoehtoisesti olisin päätynyt ahdistelemaan niillä viattomia sivullisia.



Illanviettoa tämänvuotisen sekaryhmän kanssa. Joukkoon mahtuu mm. englannin,
matematiikan, historian ja tietysti myös meitä äikän opiskelijoita.

Opeopintoihin kuuluu toki paljon muutakin kuin pelkkää opetusharjoittelua ja ryhmissä keskustelemista, esimerkiksi ihan perinteistä luennoilla istumista ja kurssikirjojen lukemista. Henk.koht. en ole kuitenkaan niin innostunut kasvatustieteiden teoriapuolesta, että jaksaisin pelkästään sen avulla opeopinnot loppuun. Toki teorialla on oma arvonsa, mutta usein opettavaisimpia ovat silti ne hetket, kun leikkaan kiireessä pelikortteja seiskaluokan oppituntia varten tai taistelen tietotekniikan kanssa ennen oppitunnin alkua. Olen myös huomannut, että hyvä kahvitteluhetki toisen opeharkan kanssa vastaa parhaimmillaan yhden tenttikirjan lukemista. ;)

PS. Jos joku (aineen)opettajaopiskelija sattuu muuten lukemaan tätä blogia, ilmianna itsesi kommenttiosiossa ja kerro omia kokemuksiasi opeopinnoista. Tai jos vasta harkitset opettajaksi ryhtymistä, voit kysyä minulta mitä vain opeopintoihin liittyen. Yhdessä blogitekstissä on kuitenkin mahdollista näyttää vain pieni osa koko paketista.