Opiskelijalähettiläät

Opiskelijalähettiläät ovat eri aineiden opiskelijoita, jotka esittelevät omaa oppilaitostaan ja oppiainettaan esimerkiksi eri tapahtumissa ja tilaisuuksissa sekä sosiaalisessa mediassa. Jyväskylän yliopistolla on tällä hetkellä 13 opiskelijalähettilästä ja kahdeksan kansainvälisen puolen ambassadoria kaikista tiedekunnista. Me opiskelijalähettiläät välitämme eteenpäin tietoa Jyväskylän yliopiston toiminnasta ja jaamme omia kokemuksiamme siitä, millaista on yliopisto-opiskelijan arki Jyväskylässä. Näin pyrimme varmistamaan, että uuden koulutuspaikan hakija (ja muut aiheesta kiinnostuneet) saavat yliopisto-opiskelusta ja Jyväskylän yliopistosta mahdollisimman kattavan ja totuudenmukaisen kuvan.

Opiskelijalähettiläät tekevät pyynnöstä kouluvierailuja lukioihin ja muihin oppilaitoksiin, jolloin opiskelijoilla on mahdollisuus kysyä lisää tietoa esimerkiksi eri oppiaineiden opiskelusta Jyväskylän yliopistossa. Kouluvierailun voi toteuttaa myös virtuaalisesti ConnectPron kautta. Lisäksi muiden oppilaitosten opiskelijoilla on mahdollisuus tulla yliopistoon "varjostamaan" opiskelijalähettiläitä eli toisin sanoen seuraamaan yhden tai useamman opiskelijalähettilään opastamana, millaista yliopisto-opiskelijan arki on käytännössä.

Jyväskylän yliopiston opiskelijalähettiläiltä voi kysyä neuvoja ja vinkkejä myös virtuaalisesti esimerkiksi opiskelijalähettiläiden Facebook-sivun tai sähköpostin kautta (linkit alla). Jokaisella opiskelijalähettiläällä on oma FB-sivunsa, ja lisäksi monet opiskelijalähettiläistä päivittävät blogia. Kannattaa myös käydä tarkastamassa Jyväskylän yliopiston Youtube-videot, sillä kaikkea yliopisto-opiskelun ihanuutta (ja kauheutta) ei yksinkertaisesti pysty pelkän kirjoituksen voimin kuvaamaan.


Tässä joitakin hyödyllisiä nettilinkkejä:

Opiskelijalähettiläiden JY-sivu: https://www.jyu.fi/hae/opiskelijalahettilaat

Opiskelijalähettiläiden sähköposti: jy_opiskelijalahettilaat.group(a)korppi.jyu.fi

Opiskelijalähettiläiden FB-sivu: https://www.facebook.com/jyopiskelijalahettilaat

Opiskelijalähettiläiden Youtube-kanava: https://www.youtube.com/user/JyvaskylaUniversity



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti