Maiju, opiskelijalähettiläs

Hei!

Olen neljännen vuoden suomen kielen opiskelija Jyväskylän yliopistosta ja tiedekuntani tuore opiskelijalähettiläs. Aloitin opintoni äidinkielen ja kirjallisuuden opettajakoulutuksessa syksyllä 2010 ja jatkan sillä tiellä edelleen. Olen alun perin kotoisin Pyhännältä, Pohjois-Pohjanmaalta, mutta päädyin muuttamaan hiukan etelämmäksi Jyväskylään erityisesti kahdesta syystä: a) jyväskyläläinen Kuokkalan silta näyttää kauniilta iltaisin ja b) yliopiston kampusalueella oli pääsykoepäivänä "kiva fiilis". Toki monipuolisella opintotarjonnalla ja kiinnostavalla opetuskoulutuksella saattoi olla myös jonkun verran vaikutusta valintaan.

Tavoitteenani on tällä hetkellä valmistua äidinkielen ja kirjallisuuden opettajaksi, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että luen pääaineenani suomen kieltä ja sivuaineenani kirjallisuutta, opettajan opintoja ja puheviestintää. Selvitän blogissani vielä myöhemmin, kuinka äidinkielen ja kirjallisuuden opettajaksi oikein voi hakea - suomen kielen ottaminen pääaineeksi ei nimittäin ole ainoa vaihtoehto! Olen omissa opinnoissani erikoistunut suomi toisena kielenä (S2) -opetukseen eli toisin sanoen perehtynyt tavallista tarkemmin siihen, kuinka suomen kieltä opetetaan ei-suomenkielisille oppijoille. Blogistani saat myöhemmin lisää tietoa siitä, millaista äikän opettaminen ja S2-opetus on käytännössä ja mitä muita työllistymismahdollisuuksia kielten opiskelijoilla on kuin opettaminen.

Opinnoista puhumisen lisäksi aion hiukan antaa blogissani osviittaa siitä, mitä kaikkia eri harrastusmahdollisuuksia ja aktiviteetteja Jyväskylästä löytyy. Omaa sydäntäni lähellä ovat erityisesti ryhmäliikunta, kuntosalit ja teatteri, joten blogissa  luultavasti vilahtelee paljon trikooasuisia kuntoilijoita ja maskeissa heiluvia näyttelijöitä. Kaikkiin menoihin ja häppininkeihin ei valitettavasti voi yksi ihminen ehtiä, mutta onneksi on lähipiirissä monia opiskelijakavereita, joilta voi tarvittaessa tiedustella kertomuksia ja kokemuksia riehakkaasta opiskelijaelämästä. :)

Blogin lisäksi voit seurata minua myös Facebookissa: https://www.facebook.com/maijujyopiskelijalahettilas

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti